17.5.2012

Ensi kesänä!

Puut ovat jo täydessä lehdessä ja voikukat vallanneet tienvarret. Ihan pian on kesä ja mulla yli kaksi kuukautta lomaa! (Okei, aika paljon pitää opiskellakin, mutta se on vain pieni sivuseikka...) Kiherryttää ja hymyilyttää; kesäkesäkesä tulejo, tulejo.

Ihana Uimamajan Anni antoi hetkeen sopivan ja hirmukivan haasteen: kerro 11 kesämuistoa/-suunnitelmaa joko kuvin, sanoin, lauluin tai vaikka kaikin mainituin keinoin.

Tämä tyttö tarttui haasteeseen, joten listaan nyt 11 kipaletta kesäsuunnitelmiani, sillä voi poijjaat, olen suunnitellut jo vaikka mitä. Voi olla, että pitää vielä tehdä toinenkin lista. Jätin listauksesta pois sellaiset itsestäänselvyydet kuin litratolkuttainen jäätelön syönti ja lämpimistä kesäöistä nauttiminen.

P7160304

Kesäsuunnitelmiini vaikuttaa aika paljon se fakta, että olen kesän ajan köyhä, työtön opiskelija. (Työpaikkani on siis suljettuna koko kesän.)

Suunnitelmani eivät ole mitenkään suuren suuria ja ihmeellisiä, vaan ihan mahdollisia, helposti toteutettavia ja jollei ilmaisia, niin ainakin halpoja juttuja.

1. Olen turistina Helsingissä
Aion leikkiä, että olen pitkällä viikonloppulomalla asuinkaupungissani Helsingissä. Hankin kartan, matkavinkkejä ja kahvilasuosituksia. Ajelen kolmosen reittiä ympäri ja hyppään aina välillä pysäkillä pois ihastelemaan paikkoja. Kävelen rauhassa, katselen ympärilleni, poikkean minne huvittaa ja räpsin kuvia.

2. Kokkaan ja leivon ja paljon!
Kokeilen uusia reseptejä, leivoin itse leipää, käytän omia yrttejä ja syön vatsani täyteen.

3. Pikniköin
Koska aion laittaa paljon ruokaa, niin aina välistä pakkaan eväät rasioihin, otan viltin mukaan ja lähden piknikille ruohikolle, kalliolle tai ihan minne vaan!

P8270447

4. Uin järvissä ja merissä
Pulikoin ja sukeltelen. Vielä parmepi, jos ohessa pääsee saunaan.

5. Käyn kirppiksillä
Etsin uusia kirppispaikkoja ja käyn vanhoissa tutuissa. Toivottavasti löydän aarteita.

P7310014

6. Vietän teehetkiä parvekkeella
Otan muumimukiin mustaa teetä, teen voileivän ja nautin aamupalan tai iltapalan aina parvekkeen penkillä istuen.

7. Lenkkeilen
Minun tapauksessa lenkkeilyllä tarkoitetaan kävelyä. Ostin keväällä lenkkarit ja niitä pitäisi kuulemma käyttääkin. Joten voi olla, että tämä laiskamato harrastaa kesällä jopa jonkin näköistä liikuntaa.

P7300625

8. Luen
Kesäkuun puoliväliin mennessä olen pakkolukenut ja tenttinyt 32 suomalaista klassikkokirjaa Kalevalasta Tove Janssoniin. Sen jälkeen luen ihan mitä huvittaa; lehtiä, sarjakuvia, pokkareita, tiiliskiviä, vakavaa ja hömppää. Seikkailen kirjastoissa, divareissa ja oman kirjahyllyn luona, ja katson mitä kivaa käteen tarttuu.

9. Kerään kukkakimpun luonnonkukista ja etsin metsämansikoita, joita pujotan heinään.

P8240353

10. Istun nuotiolla
Kasaan ihan itse nuotion, sytytän sen ja paistan tikun päässä vaahtokarkkeja. Seuraan myös metsäpalovaroituksia.

11. Käytän sandaleeja
Varpaat saa haukata happea, jalkoja ei kiristä sukkahousut vaan shortsit, löysä toppi saa liehua tuulessa ja aurinkolasit suojata häikäsyltä. Kesälookki on jee!

Annin haaste oli niin mukava, että haastan myös Tuulin, Sofian ja Tarun kertomaan 11 kesäsuunnitelmaansa tai 11 kesämuistoaan.

7 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Tää onkin hauska juttu! Sun lista on sen verran hyvä, että voisin melkeinpä kopioida sen suoraan itsellenikin ;) Tosin en pysty, koska mulla on lomaa vaan 2 vko joten pitää vähän mukauttaa semmoiseen tilanteeseen ;)

anni kirjoitti...

Noniin, täällä suunnalla tämmösiä lukiessa kesäfiilikset senkun kasvaa, jee! Huippuja suunnitelmia, mieki voisin toteuttaa näistä KAIKKI :) Ehkä sen teenkin..!

Sini kirjoitti...

Taru, kesäfiilistely oli tosi hauskaa, etenkin kun kaikki on vielä edessä. Ja työn ohellakin ehtii yllättävän paljon. Sun listaa odotellessa. ;)

Anni, kiitos kivasta haasteesta ja sen ideoinnista. Tässä oli just se hauskaa, että voi valita muiden suunnitelmista sitten parhaat päältä. ;D

Tuuli kirjoitti...

Tämä oli tosi kiva haaste, kiitos! Minäkin aion muuten olla turistina Helsingissä, kävellä rauhassa, tutkia putiikkeja ja pysähtyä kahvilaan tai puiston penkille kun siltä tuntuu :)

Sini kirjoitti...

Ehdin jo lukea suunnitelmasi, oli hirmu kivoja! Toi turistina olo on melkein kesän ykkösjuttu, mukava päästä paikkoihin, joissa ei ole ennen käynyt. Esim. en ole koskaan käynyt edes kahvila Regattassa!

Taru kirjoitti...

Voih, mä olen unohtanut tehdä tän ja nyt on jo kesäkuu! Mä teen tän tänä viikonloppuna! =)

Sini kirjoitti...

Vielä on kesää jäljellä. ;) Ja kun katsoo ulos tuonne sateeseen, niin tuntuu, ettei se kesä ole vielä alkanutkaan!